Jäin viime viikolla työttömäksi joten olen käyttänyt ylimääräisen ajan lenkeillä käynteihin. Ei tunnu enää ollenkaan niin pahalta, lihakset alkaa tottumaan. Koirakin jaksaa hölkötellä vieres jo, vaikka onko se mikään ihme mun vauhdilla  

6kilometriin menee tällä hetkellä koiran kanssa noin 55minuuttia ja olen erittäin tyytyväinen. Vielä kun sen joskus jaksais juosta yhteen soittoon ilman kävelyjä.

Viime viikolla käytiin vaihdattamas sykemittareihin patterit ja no... ehkä olis parempi jättää ne kotiin, kauhistuttaa vain kuinka nopeasti pulssi kiihtyy vaikka vetää vasta paitaa päälle!

Viime viikolla otin myös itestäni sellaisen ns Ennen-kuvan, millainen vartalo on täs vaihees ja kun homma on bueno niin sit otetaan Jälkeen-kuva. Hyvä verrata, koska sitten kun sitä muutosta alkaa tapahtumaan niin eihän sitä enää muista miltä alussa näytti. Otin myös strategiset mitat mutta niitä ei julkaista. Vaikka en olekaan mikään tuhti tapaus niin silti mittanauha ja yleiset suositukset on sitä mieltä että mun sairastumisriski on kasvanut. Naisilla kun vyötärö pitäis olla max 80cm ja mulla se meni 82. Eihän se paljon ole mutta kun miettii että seuraava pykälä on 88cm kohdas niin se tulee yllättävän nopeasti vastaan. Oon nyt vuoden päivät noin kuukauden välein mittaillut noita strategisia mittoja ja kun vertaa nykyistä aikaisempiin huomaa että lantio on pysynyt kohtuu samanlaisena, kuten myös rinnanympärystä mutta vyötärölle on kiloja kertynyt ja se on huono juttu. No, ens kuus taas katotaan onko jotain tapahtunut, kilot on edelleen yli 60 mutta niille en oo odottanutkaan vielä tapahtuvan yhtään mitään.

Käytiin eilen S:n kanssa lenkillä. Se meni yllättävän kivuttomasti. S oli tosi hyvässä kunnossa, hävetti oma kun puuskutin niin.

Aamulla kello herätti 4.30 ja ensimmäinen ajatus oli: "Täs ei oo mitään järkeä!!" Väsytti ihan sikana ja ajatus että tänään pitäis lähteä vielä nopean juoksun intervalliharjoitukseen ei tuntunut ollenkaan hyvältä. Käsitystä vahvisti se, että kävelemään lähtö oli tuskaista: vasen reisi edelleen kohtuu kipeä.

Katsoo nyt millaiseksi olo tulee kun töistä lähtee ja pitää oikeasti päättää lähteekö juoksemaan vai vetääkö koiran kanssa vain kävelylenkin.

Se on taas se päivä kun on paikat niin tuskaisen kipeät.

Eilen kävin kokeilemassa miltä tuntuu hölkätä 20 minuuttia. Koira joukkoon, on pakko pysähdellä, jos vaikka siten jaksais. Valitsin reitin joka osoittautui liian lyhyeksi, en ehtinyt hölkätä kuin 15 minuuttia niin olin jo takaisin.  Vauhtiakin oli ihan liikaa, aloin väsymään. No tänä päivänä se ei tunnu ollenkaan liian lyhyeltä, jalat tuskaisen kipeät vaikka illalla venyttelin pitkään ja hartaasti.

Ehkä se sillä lähtee millä on tullutkin. Lupauduin tänään lähtemään S:n kanssa yhteislenkille. Jos sää sallii niin matkaa 6km.

Oli synkkä ja myrskyinen yö…. Ei vaineskaan. Oli erittäin kaunis keväinen sunnuntaiaamu maaliskuussa. Koiran kanssa aamulenkillä ja iski 30 kriisi tai joku: tänä vuonna juostaan maraton…. Eei, jotain rajaa.. tänä vuonna juostaan puolimaraton, reilu 20 kilsaa. Joo, tää kuulostaa hyvältä, tarpeeksi mahdottomalta mutta silti tavoitettavissa. Mutta yksin on tylsää, täytyy saada kaveri. S, siitä kaveri, kummallakin ajatus pörrää liikaa yhden asian ympärillä, joten tästä vois saada elämään uutta sisältöä. Kunnon kohotessa, kroppa kiittää, pää tykkää ja tuskin miehetkään ihan huonoa ajattelee